Maaginen metsikkö

Ekassa postauksessani kerroin siitä, kuinka oman lähiympäristön voi kokea tylsänä, jos kulkee aina samoja reittejä ja katselee ympäristöä samasta näkökulmasta. Tämän postauksen lähimetsä on malliesimerkki tällaisesta! Olen vuosia kulkenut sen ohi asfalttista kävelytietä, mutta viime joulukuussa kävelin puiden sekaan, koska kamera oli mukanani. Vau! Metsä näytti ihan maagiselta vihreine kivineen ja mutkittelevine puunjuurineen. Olen monessa muussakin metsikössä kävellyt, mutta tämä oli uniikki yksityiskohtiensa vuoksi.

Kaunis ympyröiksi kasvanut jäkälä. Kuin kivellä olisi koru! 

Kivinen suu, joka sammaloituneena kertoo vanhan metsänsä tarinoita.
Metsikössä oli paljon kiviä, mutta tuntui, että puut kasvoivat niiden seassa sulassa sovussa, kurotellen juurensa kivien yli. Metsässä oli harmonista ja rauhallista.

Vihreältä kivipöydältä löytyi puoliksi syöty käpy. Onko jollain jäänyt lounas kesken? Viimeisessä kuvassa näyttää kuin kyynärpää olisi nojaamassa pöydän reunaan. Suuri kuusipuu on siinä kauan nojaillut omaan kivipöytäänsä ja seuraillut metsänsä menoa.