Onnistuneen lähikuvan resepti

Miten saa otettua hienon lähikuvan? Mikä voi mennä pieleen? Mihin olen itse kiinnittänyt huomiota? Ajattelin jakaa tällä kertaa säästämiäni epäonnistuneita kuvia. Niistä näkyy selvästi, mikä ero on onnistuneella ja epäonnistuneella versiolla. Koska itselläni on vielä paljon opittavaa valokuvaamisesta, tietojani saa kommenteissa korjata, mikäli jotain teknisesti väärää tietoa tarjoan.

Makrokuvaajan vihollisia ovat kameran heilahtaminen tai tärinä ja tuuli. Välillä hyvän kuvan saaminen on silkka mahdottomuus. (Tästä tuulisuudesta olenkin maininnut useasti kevään aikana.) Pieni hento kasvi voi heilua pienissäkin tuulessa niin paljon, ettei pysy edes etsimessä. Pienikin heilahdus pilaa terävyyden, jos suljinaika ei ole todella lyhyt. Jos taas suljinaika on todella lyhyt, ei välttämättä saa niin suurta syvyysterävyyttä kuin haluaisi. Kameran vakauteen jalusta on ehdoton apuväline, enkä itse kuvaa makro-objektiivilla ollenkaan ilman jalustaa. Orvokkikuvissa alla näkyy selvästi ero tärähtäneet ja terävän kuvan välillä.

Automaattitarkennus on vaikea saada osumaan kohdalleen, jos kohde on pieni tai kapea, kuten ohuet oksat tai kukat heteet. Jalustan kanssa kuvatessa automaattitarkennuksen käyttö hankaloituu entisestään, joten olen kuvannut jo pidemmän aikaa käyttäen käsitarkennusta. Ainakin itselleni tarkentaminen kameran näytöltä (etsimen sijaan) on helpottanut huomattavasti onnistumaan tarkennuksessa. Seuraavassa kuvassa automaattitarkennus on mennyt ihan metsään - kirjaimellisesti. Toinen kuva on otettu ihan samasta kohtaa, ja kuva on onnistunut tarkennuksen suhteen eli osunut pisaroihin ja oksiin, kuten oli tarkoitus. Terävyys ei ole silti kohdallaan kummassakaan kuvassa.

Lähikuvia ottaessa kannattaa muistaa myös objektiivin lähin tarkennusetäisyys. Jos kamera on liian lähellä kohdetta, on tarkentaminen teknisesti mahdotonta. Makro-objektiivin hyviä puolia on juuri se, että kameran kanssa voi mennä lähelle kohdetta, kun lähin tarkennusetäisyys on aika lyhyt, omassa objektiivissani etulinssin voi laittaa kämmeneni mitan päähän kohteesta.

Auringonvalo saa kasvit näyttämään kauniimmilta – jos valoa on sopivasti. Liian kirkas valo saa varjot näyttämään liian kovilta, kuten vasemman puoleisessa orvokkikuvassa. Oikean puoleisessa vertailukuvassa orvokki on varjossa, jolloin tunnelma on jotenkin tasapaksu. Varjokuvassa on monta muutakin asiaa mennyt pieleen. Se, että tausta on auringonpaisteessa, tekee kuvasta vielä huonomman. Vaalea (ja puhki palanutkin) tausta kiinnittää turhaan huomion itseensä. Viimeisessä kuvassa valoa on kukassa sopivasti, eikä kovia varjoja synny kukkaan, koska valo tulee kuvaajan selän takaa. Mutta syvässä varjossa oleva tausta saa kuvan näyttämään siltä, että valo tulisi suorasta salamasta. Kaikkein ihanteellisinta olisi pehmeä sivuvalo. 

Kasvit hohtavat auringon valossa kylpiessä, mutta valokuvaa ottaessa on vaikea huomata, että joku pieni osa kuvassa on puhki palanut. Kuvia koneelta katsellessa huomaa sitten vasta jälkikäteen, että olisi pitänyt säätää valotusta enemmän. Kuvan histogrammin tarkastelu paikan päällä onneksi auttaa aika paljon, jotta voi säätää valotusta tummemmaksi ja ottaa uuden kuvan, jos ensimmäinen palaa puhki. Samoin histogrammista näkee, jos kuva on liian tumma ja valotusta on säädettävä vaaleammaksi.

Kuvaa ottaessa ei myöskään aina huomaa pieniä yksityiskohtia kuvan etualalla tai taustalla, jotka kuitenkin voivat häiritä pahastikin kuvan kokonaisuutta. Varsinkin, jos pääkohteen eteen on osunut jotain, vaikka lehti tai heinänkorsi, voi koko kuva olla pilalla. Siksi valmis kuva kannattaakin tarkistaa kamerasta, jotta voi ottaa uuden kuvan, jos jotain häiritsevää on kuvaan tullut mukaan. Esimerkkikuvassa kielonnuppujen edessä on lehti, jota en huomannut kuvaa ottaessa.

Lisäksi on paljon muitakin huomion arvoisia asioita, joita kannattaa ottaa huomioon, kuten rajaus ja sommittelu. Tämän postauksen asiat ovat sellaisia, joiden epäonnistumiseen ja onnistumiseen olen itse törmännyt kuvatessani. 

Alle vuoden järkkärillä kuvanneena olen oppinut paljon, mutta opittavaa on edelleen paljon. Se, että osaa olla tyytyväinen omiin onnistuneisiin kuviinsa - ottaen huomioon oman taitotasonsa ja kalustonsa - ylläpitää intoa kuvata ja oppia paremmaksi. Kyllin hyvään tyytyminen tepsii ainakin omaan mielentilaani paremmin kuin täydellisyyden tavoittelu, vaikka toiveissa olisikin osata tulevaisuudessa rutkasti enemmän.